Teollisuuskiinteistöjen huolto

Täyden palvelun kiinteistöhuoltoa Lahdessa ja Päijät-Hämeen alueella

Tuottava teollisuuskiinteistö

Tuotanto- ja teollisuuskiinteistöissä työn keskeytyminen on kallista. Meidän tehtävämme on huolehtia siitä, että kiinteistöhuollon piiriin kuuluvat tehtävät hoidetaan ammattitaidolla ja ennakoivasti siten, että tuottava työ kiinteistössä voi jatkua päivästä toiseen keskeytyksettä.

Kun kiinteistön tekniikka toimii ja tilat ovat siistit, työskentely tiloissa on miellyttävää ja turvallista. Hyvin hoidetut tilat antavat myös mahdollisille vierailijoille huolitellun vaikutelman tiloissa harjoitettavasta toiminnasta.

Famurin kiinteistöhuollon ammattilaiset huolehtivat siitä, että teollisuuskiinteistösi on jatkuvasti hyvässä kunnossa. Ennakoivilla huolto- ja korjaustoimenpiteillä huolehdimme kiinteistönne arvon ja käyttökunnon säilymisestä. Huolehdimme myös kiinteistösi ulkoalueiden hoidosta ja talvikunnossapidosta siten, että ne pysyvät siisteinä ja turvallisina, ja että kiinteistönne on myös talvisin esteettömästi saavutettavissa.

Erityisosaamisalueitamme ovat teollisuuden ja liikelaitosten maakaasu- ja nestekaasulaitteiden hallinta ja käytönvalvonta. Teollisuuden koneiden sähköasennukset ja muut luvanvaraiset sähköasennustyöt, palovaroitinjärjestelmien asennukset ja sähköasennusten huoltotyöt tuotetaan sisaryhtiömme toimesta.

Pyydä tarjous kohteesi kiinteistöhuollosta

Olipa kyseessä sitten tuotantotila, varasto tai tehdas, meiltä saat täyden palvelun kiinteistöhuollon avaimet käteen palveluna. Kiinteistönne huollon lisäksi huolehdimme myös tarvittavista korjauksista ja kiinteistönne arvon säilymisestä, 30 vuoden kokemuksella.

Ota meihin yhteyttä, ja pyydä tarjous!

Jätä yhteydenottopyyntö

    Please prove you are human by selecting the tree.